maanantai 2. heinäkuuta 2012

Suomenlinnassa

Päätimme tänä aamuna lähteä Myn kanssa Suomenlinnaan. Aamu oli sateinen, mutta sään piti muuttua aurinkoiseksi keskipäivän aikoihin. Lähdimme aika tohinalla, vaikka mitään kiirettä ei olisi ollut. Unohdin esimerkiksi kameran kotiin eli kuvat on sitten kännyllä otettuja...eli ei niin hyviä kuin olisin halunnut.

My ei ole ikinä ennen ollut Suomenlinnassa...eikä siis matkustanut pienemmällä lautalla. Matka sumuisella merellä olikin siis Myn mielestä aika jännä.



Sumua oli tosi paljon kuten kuvasta huomaa.
 
 
Perillä ostettiin heti päivän ensimmäinen jäätelö ja sitten lähdettiin tutkimaan, mitä Suomelinnasta löytyy.
 

 
Tämän talon ikkunoissa oli jotain outoa.


Heti ensimmäiseksi kävimme Suomenlinnan Lelumuseossa. My ihasteli nukkeja ja kuunteli kun kerroin opaslehtisestä nukkejen tarinoita. Museossa ei valitettavasti saanut kuvata. Päivän toisen jäätelön My nautti museon kahvilassa. Kahvila oli ihana ja sieltä sai mahtavan herkullista, hyvin haudutettua teetänkin. :-)


Lelumuseon jälkeen suuntasimme vähitellen kohti Kuninkaanporttia. Ja kaikki mahdolliset käytävät sekä luolat tutkittiin matkan varrella. Myllä oli mukana taskulamppu ja uskaltautuminen pimeisiin luoliin oli Mystä ihan huippua!















Päivä vierähti tosi nopeaan. Ihmettelen, miten hyvin My jaksoi kävellä ja juosta koko päivän. Mutta kyllä sitten olikin jo aika väsy olo kun lähdettiin lautalla takaisin kohti Kauppatoria.



Meillä oli todella mukava päivä ja My tykkäsi Suomenlinnasta todella paljon. Haluaa kuulemma päästä sinne vielä toisenkin kerran tänä kesänä sitten kun Myn isikin on lomalla. Kotimatkalla oli ihanaa, kun Myn isi pääsi töistä kotiin niin, että matkustimme samalla junalla. Olikin Myllä kerrottavaa isille päivän puuhista. ;-)

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti