torstai 9. toukokuuta 2013

Voihan vesirokko

Tiistaina hain Myn päiväkodista iltapäivällä. My kertoi, että hänellä on näppylä. No, en miettinyt asiaa paljon enempää. Kotona My valitti, että häntä paleltaa. Ajattelin, että Mystä tuntuu kylmältä kun olin laittanut ilmalämpöpumpun viilentämään. Illalla saunoessa My näytti, että on toinenkin näppylä. Saunan jälkeen My valitti päänsärkyä. Mittasin kuumeen ja sitähän oli. Ja lisää näppylöitä. Ja vielä myöhemmin Myn nukahdettua katsoin, että taas lisää näppylöitä. Ja pakko se oli todeta: vesirokko.

Mutta miksi nyt?

Myn piti matkustaa tänään vaarinsa kanssa kolmeksi päiväksi Eestiin lomailemaan. Ja meillä vanhemmilla piti olla kolme päivää kaivattua lomaa. Pieleen meni suunnitelma. :-(

My kävi eilen lääkärissä vielä varmistamassa diagnoosin ja kyllähän äiti oikeaan osui. My saa allergiaan säännöllisesti Aeriusta ja se helpottaa kutinaa. Yöksi My saa vielä Ataraxia, joten nukkuminenkin onnistuu. Kuumetta on nyt kolmatta päivää, mutta ei kovin paljon. Näppylöitä on ihan joka paikassa ja koko ajan pukkaa lisää. Taidetaan päästä lukumäärässä reilusti yli sadan.
Pahin oire taitaa olla se, että My on pirun kiukkuinen...ja lomaa kaivanneet vanhemmathan jaksavat, jaksavat ja jaksavat...



No, viikon kuluttua perjantaina uusi yritys saattaa My reissuun ja saada todella kaivattua vapaata.

Pitkää pinnaa venytellen,
Woops

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus. Sairastaminen ei ole kivaa - etenkään silloin jos olisi lomaa tiedossa. Pikaista paranemista Mylle! Ja joustavaa pinnaa vanhemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Pikaista paranemista tässä toivotaan. Viime yönä nukuttiin kahdessa pätkässä yhteensä viisi tuntia. Puhkeavat näppylät ilmeisesti sattuvat kunnolla Mytä.

      Poista