lauantai 29. lokakuuta 2011

Ateneumissa

Tänään lähdimme Helsinkiin ja Ateneumiin. My alkuun vastusteli ideaa, olisi kuulemma mieluummin lähtenyt Hoploppiin. Mutta Helsinkiin lähdettiin, junalla.


Ennen Ateneumia kävimme ostamassa minulle uuden sellojousen ja My ihastui, kun matkanvarrelta löytyi pyramidi. ;-)


Soitinliikkeestä sitten mielikuvituksekkaasti Pizza Raxin kautta Ateneumiin.


My odotti kovasti näkevänsä Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset taulun, mutta valitettavasti ne ovat tällä hetkellä muualla maailmalla ja palaavat Ateneumiin vasta ensi syksynä. Mutta riittihän Ateneumissa muutenkin nähtävää. Minä liikuin Myn kanssa Myn tahtiin ja ihmeteltiin juuri niitä tauluja, jotka Mytä kiinnosti. Myn isi, joka itseasiassa oli tänään Ateneumissa ensimmäistä kertaa, innostui nauttimaan taiteesta oikein ajan kanssa ja kierteli omaan tahtiinsa. My tykkäsi eniten Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä sekä Akseli Gallen-Kallelan Leikkiviä poikia rannalla tauluista. Samat taulut olivat itseasiassa Myn lemppareita kun viimeksi kävin Myn kanssa Ateneumissa Myn ollessa vajaa 2-vuotias. Myös Lapin taikaa-näyttelyn Ilona Kivijärven veistos Puktake kiinnosti Mytä kovasti.




Itselleni Ateneum on hyvinkin tuttu paikka. No, aikaa siitä on jo kauan, mutta yläasteen TET-harjoittelu paikkani oli nimenomaan Ateneum. Oli kyllä ihan huippu paikka ja sain kivoja sekä vastuullisia työtehtäviä. 

Ateneumissa oli tänään nonstop-työpaja lapsille ja saimme Myn kanssa siellä kulumaan mukavasti aikaa sillä aikaa kun Myn isi kierteli tauluja katselemassa. My taitelikin reippaasti ja lopputuloksena oli hieno perhonen kuin suoraan hyönteiskokoelmasta.


Mukavaa oli ja tykkäsimme kaikki! Kotimatkalla kyllä jo väsytti varsinkin Mytä ja My pötköttelikin meidän molempien vanhempien sylissä junamatkan kotiin.



Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti