sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ruokaa vauvalle

Tulipa tässä mieleen kun on tänään taas kotosalla kaikenlaista kokkaillut, että voisin kaivaa esiin kehittelemäni ruokaohjeet vauvaikäiselle...Näitä My siis söi ennen kuin puolitoistavuotiaana alkoi syödä täysin samaa ruokaa kuin mekin. Tein siis kaiken ruuan Mylle itse...valmiita purkkiruokia My ei ikinä suostunut syömään. Ihan kiinteiden ruokien aloittelu-ohjeita tässä ei ole. Silloin siis kasvis tai juures kerrallaan ruokavalioon lisäten keittelin sosetta, lorautin joukkoon öljyä ja pakastin sopiviksi annoksiksi. (Öljy auttaa pitämään koostumuksen parempana pakastaessa.) Nämä ohjeet siis sopivat, kun ruokavalio sisältää jo lihaa ja viljatuotteita. Ohjeet keksin niiden ruokien pohjalta, joita itse silloin söimme eli käyttäen samoja raaka-aineita. Hedelmäsoseita My suostui syömään ihan purkkiversioina, joten niistä sai sopivan kokoisia purkkeja näiden ruokien pakastamiseen. Ja jos lähti jonnekin liikenteeseen, niin pakastimesta mukaan otettu jäinen ruoka säilyi kyllä ihan hyvin ruokailuun asti.

Makea broilerisose

(Maissi-banaani-broileri-riisikaurasose)

7dl vettä
1dl riisi&kauraa
75-150g broilerin fileesuikaleita
450g pakastemaissia
1 banaani
0,5dl öljyä

Kiehauta vesi ja lisää riisi. Keitä 5 minuuttia.

Lisää broilerinfileesuikaleet, maissi ja pieniksi pilkottu banaani. Keitä kannen alla hauduttaen vielä 15 minuuttia.

Soseuta ja lisää öljy. Pakasta sose annoksina.

Kaalimaan kakaran broilerisose

(Parsakaali-kukkakaali-broileri-riisikaurasose)

7dl vettä
1dl riisi&kauraa
75-150g broilerinfileesuikaleita
600g parsa- ja kukkakaalia
0,5dl öljyä

Leikkaa kukka- ja parsakaalit pieniksi kukinnoiksi.

Kiehauta vesi ja lisää riisi&kaura. Keitä 5 minuuttia ja lisää broilerifileet sekä kukka- ja parsakaalit. Keitä vielä 15 minuuttia kannen alla hauduttaen.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Kaalimaan kakaran nautasose

(Peruna-parsakaali-kukkakaali-nautasose)

3dl vettä
75-150g nautaa suikaleina
400g perunaa
200g parsa- ja kukkakaalia
50g purjoa
1/2dl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Keltainen Kasvissose

(Porkkana-peruna-kukkakaali-maissisose)

2,5dl vettä
100g porkkanaa
200g perunaa
150g kukkakaalia
2rkl pakastemaissia
1-2tl tuoretta rakuunaa
2rkl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Lohi-kasvissose

(Porkkana-peruna-kukkakaali-lohi-maissisose)

3dl vettä
100g porkkanaa
200g perunaa
100g kukkakaalia
75-150g lohta
3rkl pakastemaissia
1-2tl hienonnettua tilliä
2rkl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.


Punaviinikaritsaa ja valkosipuliperunoita ilman punaviiniä

(Peruna-porkkana-kesäkurpitsa-lammassose)

2,5dl vettä
200g porkkanaa
200g perunaa
100g kesäkurpitsaa
100g lammasta/karitsaa
20g sipulia
pienen pieni pala valkosipulia
1-2tl timjamia tuoreena
2rkl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Vihreä Kasvissose

(Porkkana-peruna-parsakaali-hernesose)

2,5dl vettä
100g porkkanaa
200g perunaa
150g parsakaalia
2rkl pakasteherneitä
1-2tl tuoretta rakuunaa
2rkl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.
  

Jauheliha-kasvissose


2,5dl vettä
200g bataattia
200g palsternakkaa
100g perunaa
30g sipulia
100g lampaan jauhelihaa
1 tomaatti
2rkl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Appelsiinikalkkunaa, riisiä sekä vihreitä kasviksia


200g keitettyä riisi&kauraa
2dl vettä
100g kalkkunaa suikaleina
200g parsakaalia
200g kesäkurpitsaa
30g sipulia
1 appelsiinin hedelmäliha
2rkl öljyä

Leikkaa kukka- ja parsakaalit sekä sipuli pieniksi kukinnoiksi.

Kiehauta vesi ja lisää parsakaalit, kesäkurpitsa, kalkkuna sekä sipuli. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.
Sekoita joukkoon keitetty riisi, appelsiinipalat sekä öljy.
Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Makaronia ja jauhelihakastiketta


1,5dl makaronia (tummaa)
1,5dl vettä
100g nauta-sikajauhelihaa
200g porkkanaa
30g selleriä
50g sipulia
2-3 tomaattia
2rkl öljyä
6 basilikanlehteä
Keitä makaronit erikseen kypsiksi.
Leikkaa porkkanat, selleri, sipuli sekä tomaatit pieniksi paloiksi.

Kiehauta vesi ja lisää porkkanat, selleri, tomaatit, jauheliha, basilikanlehset sekä sipuli. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.
Sekoita joukkoon keitetty makaroni sekä öljy.
Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.

Nauta-juuressose


3,5dl vettä
75-150g nautaa suikaleina
300g perunaa
200g maa-artisokkaa
100g palsternakkaa
100g porkkanaa
50g purjoa
1/2dl öljyä

Paloittele ainekset.

Kiehauta vesi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kannen alla hauduttaen noin 15 minuuttia.

Soseuta, lisää öljy ja pakasta annoksina.


Maukkaita ruokailuja toivotellen,
Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti