lauantai 17. syyskuuta 2011

Aika tavallinen lauantai

Viikonlopun kunniaksi My päätti herätä vähän yli viisi aamulla. Ei ollut ollenkaan hyvä idea meidän vanhempien mielestä. Komennettiin My takaisin sänkyyn ja saatiin armoa kuuten asti. Eli aikaisin alkoi tämä lauantai.

My puki tänään päälleen reilu viikko sitten ostamani Po.P:n leppäkerttu-tunikan. Koko on 122/128. Sanoivat jo Po.P:n myymälässä näiden mitoituksen olevan jotenkin tosin pientä. Meinasin ensin ottaa koon 110/116...mutta onneksi päädyin tähän. Menee nyt tunikana ja myöhemmin paitana.


Kahdeksalta aamulla oltiin jo kaikki yhdessä lähdössä lenkille...siis My, me vanhemmat ja mäyräkoiramme. Otimme rattaat Mylle varuiksi mukaan. Suurimman osan lenkistä My työnsi itse rattaitaan ja vain pienen pätkän My istui itse rattaissa.


Lenkin jälkeen My jäi pihalle leikkimään kaverinsa kanssa. Myn isin piti katsoa Myn perään pihalla, mutta siinä vaiheessa kun My kävi soittamassa noin kymmenettä kertaa ovikelloamme, soitin Myn isille pihalle, että mahtaakohan hän olla tietoinen siitä, että My ravaa koko ajan rapussa...No eipä ollut. Aaargh!

Eli kun My oli pihalla, minä laitoin ruokaa. Tein reilumman satsin, jotta jäi myös pakkaseenkin valmiina annoksina. Tämä on meidän tapa, siis tehdä jättisatsi kerralla ja pakastaa siitä valmiita annoksia pakkaseen. Kaikki ruokahan ei pakastamisesta tykkää, mutta meillä on montakin ohjetta, joita tehdään pakkaseen. Ei sitten tarvitse viikonloppuna molempina päivinä kokkailla tai joinain viikonloppuina olleenkaan kun otetaan ruoka pakkasesta.

Tänään tein Aurinkoista broikkukastiketta makaronien kanssa. Ei mitään ihmeellistä ruokaa eikä omaa herkkuani, mutta maistuu Mylle ja on nopea tehdä.

2 rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna tai murskattuna
800g broilerin hunajamarinoituja suikaleita
2tl currya
2tl makeaa chilikastiketta
2 rkl vehnäjauhoja
2 prk lasten mangososetta
2dl ruokakermaa
1 dl vettä

ja lisäksi keitettyjä makaroneja.

Kuumenna öljy ja kuullota sipulit sekä valkosipulit. Lisää broikkusuikaleet ja paista ne kypsäksi. Mausta currylla ja chilikastikkeella. Lisää joukkoon vehnäjauho. Lisää mangosose, vesi ja ruokakerma. Kiehauta vielä kertaalleen.


Lounaan jälkeen My katseli pari jaksoa Muumeja DVD:ltä. Sitten oli vuorossa päiväunet. Paljoa ei tarvinnut Mytä nukuttaa kun oli herännyt niin aikaisin aamulla ja touhunnut ulkona koko aamupäivän. Tunnin unien jälkeen herättelin Myn, koska kahdelta oli sovittu lähtö Hoploppiin naapuritalon pojan kanssa.

Sillä aikaa kun My oli kaverinsa ja isien kanssa Hoplopissa, minä pesin pyykkiä, putsailin Myn crocsit kesän jäljiltä ja näpyttelin älyttömän määrän kohteita Huutonettiin...

My tuli kotiin päivälliseksi. Itse emme yleensä päivällistä syö eli My syö ja jotakin einestä...useimmiten jauhelihaperunasoselaatikkoa ja siihen My ei vissiin ikinä kyllästy.

Illansuussa My vielä leikki nukeilla. Tietenkin ne ja tarvikkeet pitää kuskata omasta huoneesta keskelle olohuonetta...Nukkeleikit ovat tällä hetkellä Mylle kotona tosi mieluisia eli My haluaa kovasti hoivata...päiväkodissa My taas kuulemma ei koskaan hoivaa nukkeja.


Nyt My alkoi katso Pikku kummitus Lapanen-DVD:tä tehtyään iltapesut ja syö samalla iltapalaa. Toiveissa olisi saada My ajoissa nukkumaan...vaikka heräisikin taas aikaseen aamulla...mutta me vanhemmat pääsisimme sitten kanssa katsomaan leffaa kera ranskalaisen punaviinin, parin ranskalaisen juuston ja herkullisen leivän. ;-)

Hyvää lauantai-iltaa,
Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti