tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kanaa Tikka Masala

Meillä suunnitellaan aika tarkkaan, mitä kaupasta ostetaan eli mitä syödään. Kauppaan lähdetään melkein aina kauppalistan kanssa ja jopa viikonkin ruuat on mietitty etukäteen. Nyt kun lomailen Myn kanssa, niin aika monesti on kyllä syöty ihan etukäteen suunnitellusti jossain ravintolassa, mutta ollaan me ruokaa kotonakin kokkailtu. Viimeksi käytiin ruokakaupassa perjantaina ja suunnittelin yhdessä Myn kanssa ruuat. Pitäisi siis ruuan maistua kun on itse saanut päättää. Suunnittelu kävi siten, että kysyin Myltä millaista lihaa haluaa. No, halusi esimerkiksi kanaa ja valkkailin sitten netistä muutaman sopivan oloisen ohjeen. Sitten katsottiin niistä Myn kanssa paras...eli luin Mylle ainesosat. 

Tälle päivälle My valitsi Pirkan ruokasivuilta Broileria Tikka Masala. En siis kirjoita reseptiä tähän, vaan sen voi katsoa klikkaamalla tuosta linkistä. My tykkää intialaisesta ruuasta ja ohje oli lapsen kanssa valmistettavaksi sopivan yksinkertainen.

My osaa puuhata jo monenlaista ruuanlaittoon liittyvää. Tällä kertaa My irrotti korianteri-ruukusta lehdet ja leikkasi ne pieneksi saksilla.


Ja paistoi broikkusuikaleet kypsiksi samalla kun itse valmistelin muut ainesosat...


...sekä auttoi laittamaan pannuun niitä muita ainesosia sekä kattoi pöydän ohjeitteni mukaisesti.

Herkullista tuli! Syötiin molemmat oikein jättiannokset ja huomiseksikin jäi annokset. Lisukkeina siis riisiä, naan-leipää sekä kaapista löytynyttä hapukooria (eestiläinen meidän smetanan ja kermaviilin välimuoto).


Kunnon lounaan jälkeen My jaksoikin sitten kunnon parin tunnin leikit mymmyllään kyläillessä ja illansuussa saippuakupla-leikit kotipihalla. ;-)

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti