perjantai 26. elokuuta 2011

Vapaapäivä

Myn päiväkodilla oli tänään kehittämispäivä eli päiväkoti oli suljettu. Tämä oli tiedossa hyvissä ajoin etukäteen ja tarkoitti siis käytännössä sitä, että minulla ja Myllä oli tänään vapaapäivä.

Kun kyselin Myltä tällä viikolla, mitä  hän haluaisi tehdä kanssani vapaapäivänä, My toivoi reissua Hoploppiin. Keksin kuitekin paremman idean: lähdin heti aamupalan jälkeen Myn kanssa Tuusulaan uimahalliin. Ajeltiin ihan rättärillämme Roslinilla ja kuunneltiin samalla Myn lempilastenlauluja. My oli niin onnellinen kun pääsi uimahalliin. My rakastaa vettä. Mikä sen ihanampaa kuin kellua vedessä, äiti on koko vierellä ja kannattelee pinnalla. My ei osaa vielä uida eikä sukeltaa eli laittaa päätään veden alle. Eli uimahallissa todellakin ollaan yhdessä. ;-) Reilu pari tuntia meni vikkelään ja ihanaa oli. 


Kotona söimme lounasta ja sen jälkeen My nukkui tunnin päiväunet. Välipalan jälkeen kävin Myn kanssa Jumbossa ruokaostoksilla. My oli tosi reipas apulainen kaupassa. Myn lempihommaa on valita ja punnita ostoksia hedelmä- ja vihannesosastolla. ;-)

Illansuussa My leikki vielä pihalla kaverinsa Emman kanssa ja sen jälkeen, perinteiseen tapaan, katsoimme koko perhe yhdessä elokuvaa herkutellen tonnikala-papusalaattia.

Mukavaa viikonloppua,
Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti