Mietin, kirjoitanko tästä blogiin vai en. Päätin kirjoittaa, koska arkemme ja elämämme on muuttunut yhdessä hetkessä. Tim-veljeni, Myn toinen eno, on kuollut, yllättäen. Oma suruni on suuri ja voin vain kuvitella, miten sietämätön vanhempiemme suru on.
Koko maailma on pysähtynyt ja mikään ei muutu ennalleen. Tässä samalla joutuu myös miettimään, miten auttaa Mytä. Miten puhua lapsen kanssa kuolemasta? Miten elää omaa suruaan ja pitää silti Myn elämä turvallisena?
MLL:n sivuilla on artikkeli siitä, miten lapsen kanssa voi käsitellä kuolemaa.
Woops
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti