sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Chilinkorjuuta...

Niin, äitienpäivänä Myn isi innostui kukkakaupassa ostamaan itselleen chilintaimia kun piti ostaa minulle gerbera...




Chilit ovat viihtyneet parvekkeellamme mainiosti. Tänään poimimme ensimmäiset chilit ruuanlaittoon.


Ja ruoka, mitä teimme...VOI TAIVAS, MITEN HYVÄÄ!
Jokunen viikko sitten bongasin ohjeen Pirkan ruokasivuilta ja siitä lähtien ollaan odoteltu chilien punertumista.

Aasialainen lohi

n. 800g lohta
Marinadi:
1dl teriyakikastiketta
3 rkl limetinmehua
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuana
2 mietoa chilipalkoa
Lisäksi:
2 rkl ruokaöljyä
n. 1tl suolaa
Pinnalle:
seesaminsiemeniä paahdettuina
ruohosipulia hienonnettuna
inkivääriä suikaleina

Poista lohesta nahka, mikäli et pyytänyt kauppiasta tekemään sitä jo kalatiskillä. ;-)
Leikkaa filee pitkittäin keskeltä kahtia ja leikkaa lohi noin 3,5cm viipaleiksi.

Sekoita teriyakikastike, limetinmehu sekä raastettu inkivääri keskenään. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja hienonna. Sekoita chili marinadiin. Kaada seos laakean vuoan pohjalle. Nosta kalapalat vuokaan. Anna marintoiua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Käännä kaloja pari kertaa marinoitumisen aikana.

Kun kala on marinoitunut, paahda seesaminsiemeniä pannulla. Kuivaa kalojen pinta ja mausta pinta suolalla. Paista pannulla öljyssä kunnes kala on kypsää, mutta vielä mehevää.

Nosta lohipalat tarjoiluvadille tai lautasille. Koristele paahdetuilla seesaminsiemenillä, hienonnetulla ruohosipulilla, ohuilla inkiväärisuikaleilla ja hienonnetulla chilillä. Tarjoa lisukkeena (uusia) perunoita.


Mylle lohi paistettiin marinoimattomana ja My halusi koristeeksi paprikaa sekä seesaminsiemeniä. My ei siis uskaltautunut maistamaan marinoitua lohta...vaikka se oli suht miedon makuista, pikemminkin makeaa.  Itsekasvatettua miedointa chiliä maistoi kielenpäällä. ;-)

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ohjetta, pitkästä aikaa todella hyvä uusi resepti. Ja vielä omista chileistä!

Toivottavasti ensi viikoksi punastuu lisää chilejä, niin täytyy taas kokata tätä. Chilejä on tulossa parvekkeellamme kymmeniä, joten täytyy keksiä muitakin keinoja säilöä herkut. Ainakin hilloa ajattelin tehdä, ehkä maustaa vodkaa kun meillä on viisi vuotta seissyt avaamattomana vodkapullo kaapissa...niin saisi senkin ehkä käytettyä. Kuivatakin voisi kokeilla...sekä pakastaa.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti