maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen kesälomapäivä

Minulla ja Myllä oli tänään ensimmäinen virallinen kesälomapäivä. Helteet taisi loppua toistaiseksi ja muutos eiliseenkin säähän on melkoinen...mutta eipä haitannut.

Aamulla lähdin Myn kanssa lenkkeilyttämään mäyräkoiriamme. Lenkillä meillä on vielä rattaat mukana. Alkumatkasta My kävelee ja työntää itse rattaitaan. Jonkun matkan jälkeen My siirtyy rattaisiin työnnettäväksi. En viitsi vaatia 4-vuotiasta kävelemään 5 kilometrin lenkkiä...kun sitten lenkin jälkeen pitäisi jaksaa vielä leikkiä ulkona. Ja kun My on rattaissa, niin vauhti on itsellekin lenkkeilymielessä mielekkäämpi. Aamun lenkin aikana ihailtiin monenlaisia kukkasia. Ja yhden vaatekaupan eteen piti pysähtyä ihailemaan prinsessamekkoja.





Lenkin jälkeen olin Myn kanssa vielä kunnolla pihallakin ja sen ympäristössä. Yhdentoista aikoihin söimme lounasta, eilen kokkaamaani kanakeittoa. Oli sen verran makoisaa soppaa, että laitetaan ohje jakoon. Mylle ainakin maistui. ;-)

600g broikun fileesuikaleita, hunajamarinoituja
1pkt pekonia
1 purjosipuli
n.10 perunaa
4 valkosipulinkynttä
2 punaista paprikaa
1,5l laimeaa kanalientä (kanafondia kuten vettä olisi 1 litra)
100g tuorejuustoa

Suikaloi pekonia ja kuutio kuoritut perunat. Pilko valkosipulinkynnet sekä purjo. Suikaloi paprika. Paista pekoni isossa syvässä kattilassa. Lisää mukaan broikkusuikaleet ja paista hetki (ei kypsäksi). Lisää kaikki kasvikset sekä kanaliemi. Hauduta keittoa noin 20 minuuttia. Lisää lopuksi tuorejuusto ja sekoita. Halutessa voi lisätä pippuria, suolaa en kaivannut lisää kun sitä tulee jo broikkusuikaleista, pekonista sekä kanaliemestä.
Ohje on siis reilu kattilallinen...meillä syötiin kahtena päivänä.

Ja sitten takaisin tähän päivään eli lounaan jälkeen lähdin Myn kanssa Hoploppiin. Hauskaa oli...ja itsellekin tuli hiki kun ryömin ja kiipeilin Myn perässä. Me emme käy kovin usein Hoplopissa, ehkä noin 5 kertaa vuodessa.







Syötiin Hoplopissa vielä välipalaa, My valitsi veikeän jäätelöannoksen.


Hoplopin jälkeen kävin Myn kanssa vielä Jumbossa shoppailemassa. Tarkoitus oli ostaa vain hiuspompuloita, mutta My villiintyi ihan totaalisesti kun pääsi H&M:ään ja Lindexiin..eli olisi ostanut molemmat kaupat tyhjiksi tyttöjen vaatteista. Sai sitten siis niitä pompuloita, prinsessa-pikkareita (Ruususet meni heti kotona jalkaan eli eivät kuvassa), mekon, parit legginsit ja t-paidan.




Varsin touhukkaan päivän jälkeen My oli jo aika väsynyt kun tulimme neljän jälkeen kotiin. Eli loppupäivä sitten ruokaa ja Barbie-leffoja sohvalla.

Woops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti