sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Stokkan posliiniosastolla ja Lintsillä

Täytyy vaan ensimmäiseksi mainita, että tänään on ollut päivä, jolloin tyttäreni on kyllä erityisesti koetellut hermojani...mutta rauhallisena olen onnistunut pysymään. Tiedän, että My ei tee sitä tahallaan, vaan on mikä on...jonkinlainen Peppi-Eemeli.

Aamupäivällä siis kävin Myn kanssa Stokkalla posliiniosastolla sekä Alkossa. Haettiin siis Myn päiväkodin henkilökunnalle lahjat valmiiksi ensi perjantaita varten kun My jää kesälomalle. Itselläni ei ole ollut tapana kiikuttaa lahjoja juhliin, vaan ollaan annettu lomille jäädessä. Haluan muistaa jokaista Myn päiväkodissa, koska tiedän kaikkien osallistuvan siihen, että Myllä on hyvä olla. Mutta Myn omaope sekä toinen Mylle tärkeä ja Myn kanssa paljon töitä tehnyt saavat ekstraa eli Rörstrandin Peppi-mukit, jotka My valitsi. 


My itsekin halusi ostaa itselleen yhden mukin ja valitsi Peppi Etelämerellä-mukin.

Se olikin sitten ihan oma tuskainen tarinansa, että nuo mukit saatiin ostettua...mm. yksi Eemeli-muki tipahti Myn käsistä lattialle, ei onneksi hajonnut ja oli kyllä ihan vahinko...mutta kun toinen on tahattomasti niin omatoiminen ja jokapaikkaan ehtivä. Oli pakko ottaa My posliiniosastolla syliin kun odoteltiin mukien paketointia. Siinä sitten kysyin, että mikä on kun olet noin levoton? Ja My vastasi: "Mua jännittää kun sä varoitit että posliiniosastolla pitää olla rauhallinen." 

Sitten taiteiltiin vielä Alkoon ostamaan piccolo-kuoharit jokaiselle Myn päiväkodin työntekijälle. Ja Myn pidin tiukasti kädessä toivoen, että pullot eivät lentelisi...

Iltapäiväksi lähdettiin Linnamäelle. Se olikin ehkä parempi kohde Mylle tänään kuin tavaratalon posliiniosasto. Haasteensa oli kuitenkin Lintsi-reissullakin, mutta yleisfiilis jäi hyväksi ja Myn mielestä kaikki oli lopulta kivaa. Otettiin Mylle Minihupi-ranneke, vaikka saisikin jo Pikkuhupi-rannekkeenkin. My kuitenkin on jonkinverran arka menemään laitteisiin, joten Minihupi riitti ja siinä saa jompi kumpi vanhemmista mennä laitteeseen mukaan ilman että tarttee itse maksaa.

Kot kot-juna on vuodesta toiseen Myn lemppari. Siihen piti päästä ensimmäiseksi ja minun kanssa.





Pakollista on myös ostaa paljon metrilakuja.


Ilmapallokaruselli on Myn mielestä hulvattoman hauska...hekotusta riittää koko kieputuksen ajan.


Ja kun minä olin päässyt Myn kanssa Ilmapallokaruselliin, niin Myn isi pääsi mukaan Rumpukaruselliin.


Ihan perinteisessäkin karusellissa piti käydä isin kanssa.


Maisemajunaan My valitsi mukaan minut.


Naurukäytävällä riitti peilailtavaa ja muuta hassua.



Syötyämme ranskalaisia, makkaraa sekä hattaraa My kävi vielä minun kanssani Vankkuripyörässä.


Ja tietenkin vielä yhden kerran isänsä kanssa Kot kot-junassa. Sitten alkoikin puhti loppua ja paluumatkalla My nukkuikin pienet unet autossa. 

Päällä kuvissa Myllä on H&M:n tämän kesän hellemekko kokoa 110/116cm sekä saman putiikin t-paita 110/116cm ja 3/4 mittaiset legginsit 110cm. Huivi Stokkalta.

Ylpeänä siitä, että on pysynyt rauhallisena kaikesta huolimatta...
Woops

2 kommenttia:

  1. Kiva päivä teillä, varmasti on väsynyt pikku-tyttö! Ihania nuo Peppi-mukit :)

    t. Vauhtivekaroiden äiti

    VastaaPoista
  2. voi että! :D toinen Myy tai my! ihanan oloinen tyyppi. :)

    VastaaPoista